Talouden ja johtamisen akselilla

Näkemyksiä ja kokemuksia taloudesta, verotuksesta sekä johtamisesta

Palaa blogiin

Miten controller voi auttaa yritystäsi?

Yritysten toimintaympäristön muuttuessa, kasvaessa ja kansainvälistyessä laskentatoimi on muuttunut entistä laajemmaksi kokonaisuudeksi, joka vaatii taloushallinnon ammattilaiselta laaja-alaista osaamista. Pelkkä talousosaaminen ei enää riitä, vaan taloushallinnolta odotetaan näkemystä liiketoiminnasta kokonaisuutena.

Controllerin ammattinimike on vakiintunut kuvaamaan taloushallintoalan koulutuksen saanutta ammattilaista, jonka tärkeimpänä tehtävänä on toimia yritysjohdon strategisena kumppanina ja suunnan näyttäjänä. Hän on sisäisen laskennan ja liiketoimintatiedon asiantuntija, jonka pitää pystyä näkemään niin koko yrityksen kuin sen toimialan kehitys. Controllerin tehtäviin kuuluvat muun muassa taloudellisen tiedon tuottaminen yrityksen johdolle, budjetointi ja ennustaminen, yrityksen kassavirran seuraaminen ja monet muut vaativat asiantuntijatehtävät.

Controller seuloo taloustiedosta merkityksellisiä asioita

Yrityksiltä vaaditaan joustavuutta ja kykyä muuntautua nopeasti. Taloudellisen tiedon tulisi olla nopeasti saatavilla ja sen pitäisi pystyä ottamaan huomioon muutokset toimintaympäristössä, myös kansainvälisesti. Tämä vaatii prosessien jatkuvaa kehittämistä, jotta pystytään kustannustehokkaasti vastaamaan kasvaneeseen informaatiotarpeeseen. Controllerilla tulee siis olla talouden osaamisen lisäksi myös ymmärrystä yrityksen prosesseista sekä toiminnanohjaus- ja BI-järjestelmistä.

Tiedonkäsittelyn merkitys onkin kasvanut merkittävästi controllereiden työssä viime vuosina. Kehittyvät tietojärjestelmät mahdollistavat sen, että tietoa voidaan käsitellä ja tuottaa entistäkin helpommin ja yksilöidymmin. Tämä on muuttanut controllerin tehtäviä yhä analyyttisemmaksi. Controllerin tuleekin pystyä analysoimaan liiketoimintaan, kilpailijakenttään ja markkinatilanteeseen liittyvää tietoa entistä dynaamisemmin ja reaaliaikaisemmin. Oikean ja oikea-aikaisen tiedon lisäksi controllerilta tulee löytyä taitoa esittää tieto ymmärrettävästi, jotta liiketoimintajohto voi sen perusteella tehdä valistuneita päätöksiä.

Oma vai ulkoistettu controller?

Controllerin työtehtävät vaihtelevat suuresti riippuen yrityksen tarpeista. Tarvittavaa osaamista ja työnjakoa kannattaa organisaation koosta riippuen harkita tarkasti. Ratkaisu voi löytyä paitsi organisaation sisältä myös ulkoistamalla controller-palvelu yhteistyökumppanille. Miksi ja milloin controllerin ulkoistamista kannattaa harkita? Tässä neljä esimerkkiä.

1. Erilaiset tilanteet vaativat erilaista osaamista – etenkin muutoksessa

Controller-resurssin ulkoistaminen on hyvä vaihtoehto silloin, kun yrityksen liiketoiminnassa tapahtuu muutoksia. Muutostilanteissa yrityksen talousjohtamisella on keskeinen rooli ja yrityksen johdolle on tärkeää, että yrityksessä on osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö tukenaan. Tyypillisiä esimerkkejä muutostilanteista ovat toiminnan voimakas kasvu, toiminnan sopeuttaminen tai avainhenkilöstön vaihtuminen. Kun yritys kohtaa muutoksen, on todennäköistä, ettei uuteen tilanteeseen vaadittavaa osaamista ole saatavilla käytettävissä olevilla resursseilla.

2. Tiettyä substanssiosaamista tarvitaan ketterästi ja nopealla aikataululla

Controller-palveluja tarjoavan yhteistyökumppanin on oltava ajan tasalla, ja huolehdittava henkilöstönsä osaamisesta jatkuvassa muutoksessa. Heidän asiantuntijoillaan on mahdollisuus keskittyä kehittämään tiettyä substanssiosaamista.

Muutostilanteissa tai yllättävissä haasteissa voidaan yritykseen tarvita sieltä puuttuvaa tietotaitoa, mutta kyseisen aihealueen asiantuntijan palkkaamista nähdään harvoin järkevänä vähäisen työmäärän tai määräaikaisuutensa takia. Myös työnhakijan näkökulmasta määräaikainen tai osa-aikainen pesti on harvoin houkutteleva. Tällaisissa tilanteissa ulkopuolisen controllerin hyödyntäminen on usein tehokasta niin nopean avun kuin kustannusten näkökulmasta.

3. Portti modernin teknologian pariin

Kuten muillakin aloilla myös taloushallintoalalla teknologia kehittyy huimaa vauhtia. Laadukkaalla yhteistyökumppanilla on käytössään alan parhaimmat ja monipuolisimmat ohjelmistot tukemassa controllerin työtä. Ulkoistettu controller pystyy tarjoamaan tuoreinta tietoa ja auttamaan asiakasta ymmärtämään tuotetun tiedon arvon ja merkityksen omalle yritystoiminnalle hyödyntämällä nykyaikaisinta teknologiaa.

4. Ulkopuolinen auttaa näkemään asioita uusista näkökulmista

Välillä on hyvä saada näkemystä yrityksen asioihin myös yrityksen ulkopuolelta. Controller-palveluja tarjoavalla yhteistyökumppanilla on kertynyt näkemystä ja osaamista erilaisista toimintaympäristöistä. Jokaisen yrityksen tarpeet ja toiveet ovat toki erilaisia, mutta kokeneet ulkoistetut controllerit osaavat ammentaa kokemustensa pohjalta ketterästi toimivia ratkaisuja. Ja mikä parasta, heillä on tarvittaessa käytössään kollegoidensa tietotaito, jota he voivat hyödyntää asiakkaidensa hyväksi.

Valitse kumppani, joka voi kehittyä kanssasi

Ulkoistamisessa on siis etunsa, mutta mikä siinä voi mennä pieleen? Riskit liittyvät lähinnä yhteistyökumppanisuhteeseen sekä oman liiketoiminnan tuleviin muutoksiin. Jo sopimusvaiheessa on hyvä varautua mahdollisiin muutoksiin, kasvuun ja sitä kautta tulevaisuudessa ilmeneviin uusiin palvelutarpeisiin. Kannattaa siis yksinkertaisesti valita kumppanikseen sellainen taho, joka pystyy kehittymään kanssasi. Luottamus on tärkeä tekijä, ja yhteistyösuhteessa kummankin osapuolen on oltava sen arvoinen.

Blogia on päivitetty 9.2.2023, kirjoittajana KHT Arja Kauppinen, joka työskentelee TietoAkselissa Advisor -palveluiden johtajana. Alkuperäisen blogitekstin on kirjoittanut Minna Salmijärvi vuonna 2015.

Tutustu Talousjohtamisen palveluihimme